2016-02-14

FEW PORTRAITS & DIY VALENTINE'S TREATS

jee5 Moikka moi! Pari sunnuntaita sitten ( ennen kun tulin kipeeks) kävin ottamassa muutamat kuvat tässä uudessa 70-luvun kuoseja mukailevassa paidassa. Musta on jotenkin ihana nähdä miten muoti uusii itseään, ja kaikki vanhat jutut näyttää tulevan takaisin, tosin uudenlaisilla fiboilla. Kaikesta en kuitenkaan oo yhtä innostunut, nimittäin yli-leveälahkeiset farkut saisi mun puolesta kyllä karsiutua vaatekaupoista kokonaan.jee4 Oon jonkun aikaa "harrastanut" tälläistä on-off flunssailua. Nyt oon kuitenin lähes selättänyt tän taudin, ja valmis taas uuteen treenikauteen ( ja valitettavasti koulujaksoon) ! Paljon on kaikkea kivaa tulossa, kunhan ei vaan nyt sattuis mitään ikävää. Oon huomannut, että oon onnellisimmillani hieman kiireisinä, ehkä jopa mielummin vähän stressaantuneena, kuin ilman mitään tavoitteellista tekemistä. Tavoittelun arvoisia juttuja tanssin, koulun & muun elämän puolella on onneksi näkyvissä, joten tänä vuonna yritän sivuutta kevätväsymyksen ja keskittyä kaikkeen ihanan positiiviseen.jee3 jee Oon ottanut bloggailunkin suhteen alku vuodesta tosi rennosti ! Sain myös palautetta siitä, että youtube olisi mut varastanut, ja että oon bloggaajan paljon parempi. No, en mä täältä oo minnekkään katoamassa, haluan vaan nyt testata vähän jotain uutta!  Talvi on muutenkin monesti hiljasempaan aikaa varsinkin asukuvien suhteen, koska näin monen vuoden jälkeen oon tosi kyllästynyt juoksentelemaan tuolla pakkasissa vähissä vaatteissa. jee2 Innostuin myös tekemään tällaisen ystävänpäivän herkku diy- videon, ja tän myötä haluan toivottaa teille kaikille ihanaa ystävänpäivää (joka tosin kohta alkaakin olla jo ohi ! )

6 kommenttia: