2014-05-31

ANSKUS REVIEW 1 : MANGO ICECREAM

Untitled #11






Mun postaus välit on keväällä olleet hieman pidempiä, mikä on osaksi johtunut siitä etten oo oikein koneella aikaa viettänyt ja osaksi siitä, että oon kaivannut vähän jotain uutta tän bloggauksen suhteen. No, eilisiltana sain idean, että alkaisin viikottain tekemään tälläsiä arvosteluja! Arvostelun kohteena vois olla kosmettiikkatuotteita, ruokia, kahviloita, paikkoja tai mitä ikinä keksinkään. Miltäs tällänen kuulostais teistä?_DSC0397 Tällä viikolla halusin arvostella tälläsen tän kevään uutudeen, nimittäin Del Monten Mango Smoothie-jäätelön/sorbetin. Tää on maidoton ja sopii myös vegaaneille. Ja kuten paketista huomaa, yksi tollanen jäätelö sisältää vaan 100 kcal, eli melkein puolet vähemmän kun normi jäätelötuutissa. Tää ei myöskään sisällä väriaineita, eikä keinotekoisia makeutusaineita ja on vielä kaikenlisäks rasvaton. Yksi paketti sisältää kolme 90g puikkoa, ja maksaa n. 4-5€. Nyt kun alkuinfot on käyty läpi, alotetaas arvostelu!_DSC0414Ensinnäkin toi jäätelöiden pakkaus on tosi kiva! En oo myöskään pitkään aikaan nähnyt noin kivaa "jäätelön kuorta" ! Toi on oikeesti varmaan kaunein pakkaus, jonka oon koskaan nähnyt. No, kuitenkin mun mielestä ois huippua jos näitä jäätelöitä myytäis yksittäis kappaleina, tai sitten isommissa pakeiteissa, koska toi kolme on just sellanen, että kotona noi ei kestä kauaa, mutta et voi ostaa oikein kolmea silleen, että söisit kerralla. Näin jälkeenpäin aloin kattelemaan ton jäätelön ominaisuuksia tätä arvostelua varten, ja huomasin, että täähän on oikeestaan terveellistä! Miten joku näin terveellinen voi olla näin hyvää. Tätä oli myös kiva syödä, eikä tää lähtenyt helteessäkään kauheeta vauhtia sulamaan. Koostumusta en oikein osaa kuvailla, mutta aika samantyyppinen, kun niissä 'Oma' jäätelöissä. Tää maistu ihan oikeasti mangolta, ja kuten yhteishyvän arvostelussa sanottiin, niin tää oli oikeesti aromikas. Tän mausta tulee etäisesti mangopiltti (siis se lastenruoka) mieleen. Ainoat miinukset tän suhteen ois sitten varmaan just toi hölmö määrä. Tästä tulis varmasti mun vakiojäätelö, jos näitä myytäis yksittäisenä! _DSC0413 TUOMIO:
+Raikas
+Maistuu aidosti mangolle
+Rasvaton&lisäaineeton
+Ihana pakkaus
+Sopii vegaaneille ja laktoosi-interelantikoille
-Pakkauksessa hölmö määrä jäätelöitä.
Arvosana: 10

14 kommenttia:

  1. Kiva että sun blogiin tulee tämmönen tavallaan uus juttu, niinku arvostelut ! :-)
    ps. maksetaanko sulle siitä että tuo braunin mainos pomppii tuolla yläreunassa ? jos ei makseta vaan se hengailee siellä muuten vaan niin kannattais jotenkin koittaa ottaa se pois. Ei muuta :-)

    Tuore, persoonallinen muotiblogi:
    http://thewholeyearwithme.blogspot.fi/
    lukijat: 13/50

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät :) Joo no Braun ei maksa, mutta musta tuntuu, että toi on joku indiedaysin juttu, koska tollasia on monilla muillakin!

      Poista
  2. yks huono puoli tosta jäätelöstä: tosi kallis! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mäki eka aattelin noin mut jos yks pakkaus on 4.50€, jää yhelle jäätelölle hintaa 1.50€, mikä ei musta oo kauheen kallis :)

      Poista
  3. Tosi kiva idea toiet arvostelet kaikkee kivaa! :)

    Käytkö kurkkaan?
    (Liittyisitkö lukijaks ?)

    http://smoothieandcappuccino.blogspot.be/

    VastaaPoista
  4. sehä on laktoosi intoleranssi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua miten mä oon ton kirjottanu :D niin väärin, kun olla ja voi!

      Poista
  5. Tosi kiva idea tää kuukausittainen arvostelupostaus! Tuota pitää kyllä maistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *viikottainen, mutta kiitos :) suosittelen ehdottomasti!

      Poista
  6. Tosi kiva idea tää arvostelujuttu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että tää on saanu positiivista palautetta:)

      Poista
  7. Hei tiiätkö onko noita jäätelöitä eri makuina muutakun mango?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vadelmana on, ja ajattelin ainakin ite maistaa sitä :--)

      Poista
  8. Jos tosta tykkää, kuten minä niin suosittelen maistamaan Solero Exotic- jätskiä! Sitä myydään yksittäin ja maultaan vaikuttaa ainakin mun mielestä vähän tota smoothie mangoa!:)

    VastaaPoista