minä seitsemäntoista.

Toisinaan, tai oikeastaan vieläkin
Mietin, että milläs sitä sitten eläisin.

Tykkään lähteä ja kuunnella
olla hiljaa ja puhua
jakaa ja kuvata

laittaa öisin ruokaa, jos joku nälkäisenä ovelle saapuu
ottaa toiveeksi uuden jutun jos yksi kaatuu

parhaiten viihdyn hupparissa
kesäisin uimassa
tanssin, ja salaa nautin jokaisesta väärinymmäryksestä ja mokasta
enemmän jopa kuin hypystä ja onnistuneesta kerrasta tokasta.

en enää kokkaisi lihasta
enkä syty ihmisvihasta.

osaan valvoa vuorokausia, polttaa puuronkin pohjaan ja ajaa pakettiautoa
en muista mistä tykkään, enkä osaa päättää tykkäänkö saunoa
ylivireystilaan taipuvainen, enkä jaksa keskittyä jos ei kiinnosta
karkaan helposti, mutta ota helposti koppi liidosta.

TANSSISALILLA KOETTUA

Joskus treenifiilikset näin. Oon blogin puolesta ennen pitänyt tanssiharratuksen tosi taka-alalla, kunnes viime keväänä tein raportteja esityksistä, jotta muistaisin itse mahdollisimman hyvin. Viime vuosi oli tanssin suhteen paras ikinä ja tää vuosi taas on ollu yhtä vuoristorataa. Silti mahtavinta koko jutussa on se porukka millä ollaan kaikki tehty, yhdessä koettu. Rehellisesti sanoen mä en osaa määritellä tanssia, enkä sitä mitä se mulle on. Se ei oo vaan harrastus, mutta elämäntavaks kutsuminen ei jotenkin sovi mun mietteisiin. Työksenikään en tätä tee, eikä nää mun viralliset opinnot olekaan (vaikka joo teknisesti on, mutta valmistun tästä ei mihinkään). Mitä tanssi sitten on? Mulle se on ollut harrastus, jossa ensin aloitin viikottaisena, lopulta siitä tuli päivittäistä. Pelaamista, leikkejä. Ensimmäinen esitys. Kevätnäytös ja joulunäytös, ja pian omat tanssit, sekä katselmuksia. Esillä oloa, esiintymistä, kirkkaita valoja ja näyttämösavua.
Korkealle hyppimistä, nopeita jalkoja, pivot-käännöksiä, diagonaalia. Improvisaatiota.
Itsestään kertomista, kyllästymistä, suunnatonta paloa, riemua ja iloa. Inhoa siitä mitä teen, miksi en tee, miksi mun keho on vaan tällainen. Sitä kun joku ei mee, pettymyksiä ja suunnan muutoksia. Jännitystä, pelkoa - haluttomuutta mennä edes lavalle... Onnistumisia ja adrenaliinia. Elämänmittaisia ystävyyksiä, solmuja ja tarinoita. Itsevarmuutta, itsensä löytämistä. Yhteisöllisyyttä. Matkustamista mahtavan jutun kanssa kera mahtavien tyyppien. Jatkuvaa oppimista kaikesta, opettajia jotka auttaa kaikki aina jossain eteenpäin. Keskusteluja.
Yks parhaista valinnoista elämässä.
Rokotteita jääkaapissa, myöhästymistä balettigaalasta, puhjenneita autonrenkaita, kaatumisia lavalle ja törmäys seinään. Naurettavia vaatteita, twerkkaamista jumppapalloilla ja murtautumista tarpeen vaatiessa. Ihan mahdotonta menoa kaikinpuolin, niin riemukasta etten ees voi käsittää. Mua on aina ahdistanut jäädä kesätauolle, mutta tänä vuonna on toisin. Veikkaan, että tauko tekee tosi hyvää. Kaikki loppui tänä vuonna just täydellisesti. Ois oikeestaan aika täydellinen hetki lyödä hanskat tiskiin kokonaan. Ens syksynä nimittäin käännetään ihan uusia sivuja, mutta onneks se on vasta syksyä. Vielä kuitenkin 30 päivää, ja sit on virallisesti tän vuoden hommat purkissa. Kiitos.

GOD PARENTS AND (more than a ) GOOD FRIEND

Syyslomalla vietin aikaa mun kummeilla.  Oli kaunista; paljon ruskaa ja pöllyäviä jauhoja, kun kummisetä pyöritteli pizzapohjia mun choppaillessa raaka-aineita. Oon maailman kiitollisin mun kummeista. Sain joskus kuulla, että kummit on alunperin sitä varten, että jos vanhemmat kuolee, ne ottaa lapsen hoiviinsa. Ollessani juuri 5-vuotias uimaan oppinut, heitti mun kummisetä mulle räpylät ja snorkkelin päälle, ja sit suunnattiin opettelemaan miten sukellellaan oikein kunnolla. Kun mun kädet just just ylsi rattiin, istuin jo pakettiauton ratin takana kummisedän ohjeistaessa vieressä. Viime kesänä kiipeiltiin yhdessä  15 metrin korkeudessa flowparkissa, ja 10 vuotta takaperin pyörittiin tykkimäen laitteissa. Asioita, joita mun oma isä ei koskaan mun kanssa tehnyt. Esimerkiksi just näistä hetkistä oon maailman kiitollisin, onnellisin. Mun kummitäti taas on vähän kuin kultturelliäiti. Meidän juttu on ollut teatteri, tanssi, tv-ohjelmat ja musiikki. Ajatusten tasolla kohdataan tosi hyvin, tuntuu että mun ei tarvii edes sanoa paljoa mitään, kun mun kummitäti jo tietää heti mun fiiliksiä ja ajatuksia. "Jos kenellekkään ei oo käynyt mitään ja se ei oo laitonta" - on rajaus asioista, joista voin kertoa. Voin myöntää mitä kaikkea höhlää oon tehnyt, koska mun kummitäti kyllä jo tietää millanen oon.. Aurora ja toki muut ystävät, mutta tänään Aurora. Tavattiin , kun kiskottiin ekaa kertaa korkokengissä 1600-luvun barokkivaatteissa lavalla, talloen harsojen helmoja 12-vuotiaina.  Vuotsiin on mahtunut Oulu, Vaasa, Kajaani, Siilinjärvi, Latvia - matkat tanssinparissa, yhteisiä kaveriporukoita ja oih varmaan vuoden postauksien verran tarinoita.. Muminan kuullunymmärtäminen ja merkitsevät katseet kuuluu nykyiseen kommunikointi tapaan, sekä yleinen sosiaalinen edustus. Siistii, että osuttiin just tässä maailmassa kohdakkain. Elämä on sarja

Surujenkin sarja

Ja joka sitä pelkää 

Jää hyllylle ja pölyyntyy