2015-03-29

A SATURDAY WITH ME

Moikka kaikki! Koska itse oon kovasti tykännyt tälläisiä postauksia lukea, päätin itsekkin toteuttaa samanlaisen. Kertokaa mielipiteitänne, ja parannusehdotuksia tästä!
_DSC0363 9:41 - Eka kerta kun alan palata takaisin "tajunnan rajoille" ja vilkaisen kelloa. Laitan kuulokkeet korviin, sekä klikkaan spotifyn soimaan satunnaistoistolla. Siinä samalla pelaan parit Quiztaistot, ja suljen vielä hetkeksi silmäni.

10:05-Nousen ylös, ja ensimmäisenä suuntaan vessaan. Petaan pedin, ja hieman muutenkin siistin huonetta. Ankean näköisestä ilmasta huolimatta päätän lähteä lenkille, joten vaihdan samantien lenkkivaatteet ylle!

10:18 - Poistun ovesta, ja ylämäen käveltyäni lähden juoksuun.
Untitled 10:40 - Tuntuu ettei silmät oikein meinaa pysyä mukana menossa, kenties pientä väsymystä havaittavissa. Huomaa myös ettei kroppakaan ole ihan täysillä mukana, ja pian mua alkaakin koskea palleaan (tai jonnekkin sinne päin).

10:45- Kipu on niin sietämätöntä, että mun on pakko pysähtyä täysin hetkeksi. Kävelenpä hetkisen ja lähden taas uudestaan juoksuun.

10:55-Pistävä tunne ei vaan lopu, ja kipu on niin kova, että kroppaa on mahdotonta pitää suorana, mikä mulla on?? Eipä tällästä yleensä oo ollut. Päätän luovuttaa ja kävellä reipasta vauhtia loppumatkan kotiin.
_DSC0364 11:20- Kotona taas! Puuro jonka äiti on keittänyt, odottaa valmiina hellalla! Puuron jälkeen suuntaan suoraan suihkuun.

11:45- Syön vielä hieman hieman sitruunarahkaa, pesen hampaat, tyhjennän&täytän tiskikoneen, sekä muutenkin siistin keittiötä.

_DSC0442 12:05-Alan meikkailla, miettiä vaatteita ja samalla epätoivoisesti pöyhiä hiuksiani, yrittäen nopeuttaa kuivumisprosessia...Tapani mukaan säädän myös kaikkea omaani samalla
_DSC0511 12:40-Monen mutkan kautta oon valmis! Hiukset on edelleen kosteat, mutta sille ei voi mitään. Lähden kohti bussipysäkkiä.

13:07- Teatterilla! Leevi odottaa mua bussipysäkillä ja mennään varaamaan lippuja teatterinäytökseen.

13:20-->Vaihdetaan kuulumisia, ja huomataan tuttuja!

14:00-Esitys alkaa!

15:15-Väliaika. Odotin tältä esitykseltä ehkä enemmän, ja mua vaivasi noiden tuolien design, en löytänyt hyvää asentoa, joten niskat kipeytyi aikalailla.

16:30-Esitys loppuu, ja väliajan jälkeen fiilis parani huomattavasti! Löysin paremman asennon ja näytelmäkin lähti nousuun, jee!

16:45-Huh, kerkeän viimetipassa bussiin, ja ulkona on alkanut sataa. Kotiin kävelystä nahkasaappaissa ei tule kivaa..

17:04-Kotona! Mua odottaakin juurisopivasti Karjalanpaisti&täysjyvämakaroonit, nam! Vähän salaattia vielä lisäksi, niin superherkullinen kotiruoka on valmis. Syön ja juttelen samalla jotain äidin kanssa.
_DSC0181 (2) 17:22-"Teen" suosikkiherkkuani diy-oreojätskiä,suuntaan yläkertaan koneelleni ja laitan jakson Holmes nyciä pyörimään. Vaihdan kotivaatteet ylle.

18:15-..Ja jakso Greyn Anatomiaa

*Ajantaju hävinnyt* Jakso SuperMarjo & Tytöt kakkosta...
_DSC0185 (2) 20:25- Havahdun siihen, että fiilikseni on kovin kuumeinen. En millään jaksa hakea lämppömittaria, vaan tyydyn arvioimaan kämmenselällä lämpötilaani. Arvioisin sen olevan noin 37.6 celsiusta.

21:00-23:00-Juttelen whatsappissa, sekä selaan Indiedays Inspirationin blogeja. Tässä välissä myös teen iltatoimet.

23:15-Sammutan valot, ja suuntaan untenmaille, jospa aamulla kuumeinen olo olisi hävinnyt...

2015-03-24

HUOMISTA EI EILISEN LATTEUDET KIINNOSTA

_DSC0390 _DSC0409 Kerran aloitettuasi uneksimisen älä hetkeksikään lopeta.
_DSC0398
_DSC0387
Uneksi vain mahdottomia, 
_DSC0406 _DSC0392
sillä huomista eivät eilisen järkevät latteudet kiinnosta.
_DSC0418
-Tommy Tabermann

2015-03-21

JONKIN PITÄÄ MUUTTUA

_DSC0316 _DSC0248 Heippa taas! Tulikin taas postailuun vähän pidempi tauko, ja tulee varmaan lisääkin tälläsiä, ellei jokin nyt muutu. Eilen selaillessani vanhoja postauksia, huomasin niiden tason olevan omaan silmääni laadukkaampia, kuin nykyisten. Lisäksi tunnen todella usein alemmuuskompleksia blogini kanssa, jota ei pitäisi tapahtua, jos kaikki olisi ihan kunnossa. Lukijamäärä myös junnaa paikallaan, joka tarkoittaa ettei ihmiset oikeestaan enää kiinnostu mun blogista. "Itselleenhän sitä blogia kirjoittaa" -usein kuultu lausahdus, mutta itseasiassa en kyllä jaa reseptivinkkejä, kerro kuulumisiani tai panosta postauksiin vain sen takia, että itse saisin ne nähdä. Kyllä postaukset on tarkoitettu nähtäväksi, ja rehellisesti sanottuna, mitä useampi kommentoi ja huomaa, sitä parempi.



_DSC0311 _DSC0250 _DSC0303 Mutta ei ole syitä ilman seurauksia ja oonkin miettinyt mistä tämä johtuu (lähinnä siis omatyytymättömyys) Onko mun kuvaustaidot huonontuneet? Onko tekstit kyllästyttäviä? Vai onko ulkoasu puuduttavan tylsä? Oon miettinyt korjaantuisiko tilanne uudella objektiivilla, tyylimuutoksella tai kenties koko kameranvaihdoksella. Vastaus on ei. Tänä aamuna nimittäin tajusin, suurimman ongelman.


Suurin ongelmista on mun kone, joka on jo melkein 6 vuotta vanha, ja uusi olisi todellakin tarpeen! Tää on täynnä viruksia, tosi hidas, muisti täynnä ja korjattavia vikoja on satoja (ainakin noiden security ohjelmien mukaan, hupsis). Onneksi muutosta tähän ongelmaan on tulossa ½ vuoden sisällä, joten pitää vaan olla kärsivällinen. Seuraava ongelma on se, että postaan materiaalia johon en itse ole tyytyväinen. Niimpä päätin, että tästä edes postaan vain kuvia/postauksia/videoita, joihin olen itse tyytyväinen ja laadullisesti mielyttävät mua. Näin voin taas olla ylpeä mun blogista ja kokea taas sen "bloggailun taian". Päätin eilen siis tehdä Some-vallankumouksen = siivota pois materiaalin josta en pidä, parantaa epäkohtia ja postata tästä edes vain laatutavaraa.

_DSC0314 _DSC0307 Halusin avata vähän enemmän teille tätä taukoa, ja kertoa muutenkin mun tän hetkisiä ajatuksia, ja tiedättekös, heti tuli jotenkin kevyempi fiilis! Onhan taukoon toki muitakin syitä, nimittäin joinain päivinä mulla on ohjelmaa vuorokauden ympäri ja viime viikolla panostin ihan hulluna bilsankokeeseenkin. Nyt siis suuntaan vaan ylöspäin ja kohti laadukkaampia postauksia!

Ps. Sitruunarahka on ihanaa. Ei mulla muuta.

2015-03-14

UUTUUS! BEN&JERRYS COOKIE CORE

_DSC0189 (2) Kyllä, luit aivan oikein "pyhitän" tän postauksen nimittäin lähes kokonaan tälle uutuus Ben&Jerrylle. Niin siis teille, jotka ette vielä tienneet, Suomeen on saapunut kolme uutta bj makua! Tykkään nykyään nimittäin testailla kaikkea uutta, löytää uusia suosikkeja ja jollain tapaa ruuasta on muodostunut jopa jonkilainen intohimo, joten olihan mun tätäkin pakko tuota pikaa päästä testaamaan. Vaikka en liiemmin suklaajäätelöstä pidä, niin tää oli kyllä  kieltämättä hyvää! Tää oli mun 2015 vuoden eka bj, ja varmaan sen takia mun tekikin mieli bledata tota ihan perus vanilijajäätelöön._DSC0234 _DSC0194 (2) _DSC0196 (2) _DSC0209 (2) _DSC0197 (2) _DSC0231 Keskeltä tota löytyi sellanen keksi sydän, joka muistutti ihan keksimurska+voi juustokakkupohjaa. Sopi muuten älyttömän hyvin jäätelöön! Ja sitten ton sitkeän suklaajäätön seassa on oreokeksin palasia. Todellinen suklaan ystävän unelma! Jäätelöstä muihin asioihin, oon nykyään alkanut tykätä vähän yksinkertasemmista asukokonaisuuksista. Siisti paita, farkut, valkeat, dw ja lisäksi ehkä joku huivi tai neuletakki. Less is more periaatteella siis mennään! Ihanaa, kun ei enää tarvitse miettiä niin paljoa sitäkään, että missäs vaatteissa sitä tarkenee. En kyllä malta odottaa shortsi-,hame, sekä mekkokelejä ♥_DSC0211 (2) _DSC0198 (2) _DSC0201 (2) _DSC0228 _DSC0212 (2)

2015-03-10

PERHEITÄ PURKISSA??

_DSC0151 (2) Moikka kaikki! Loma on nyt ohi, ja palasin ihan hyvillä fiiliksillä kouluun. Olisinhan mä tietty mielummin vielä lomaillut, mutta fiilis ei kuitenkaan mikään karmea ollut. Vikana lomapäivänä kuvasin tälläsen pienen videon teille, josta sitten selviääkin, että miksi tuo otsikko! _DSC0152 (2) Laittakaas videoehdotuksia alas, ja mun kanavan löytää youtubesta nimellä Ansku D! _DSC0144 (2) Tein ekaa viime viikolla ekaa kertaa kotipoppareita! Eli siis laitoin kattilaan sen verran öljyä, että sen pohja juuri ja juuri peittyi. Kun öljy kuumeni, laitoin maustamattomia maissinsiemeniä, n.1-2cm kerroksen pohjalle. Sitten vaan kansi kiinni!  Mun kattilani oli hieman liian pieni, koska yhtäkkiä poppareita alkoi sinkoilla ympäri pöytiä ja lattiaa. Mutta koska virheistä aina oppii, joten ensi kerralla mulla on sitten isompi kattilakin!_DSC0150 (2)

2015-03-08

YOGA CHALLENGE & SWEETEST CUPCAKES EVER

_DSC0015 Moikka! Oon monta vuotta lukenut uutisista, kuinka huippukunnossa olevat julkkikset harrastavat joogaa sekä pilatesta, ja lähi kuukausina on saanut kuulla (kuulema) ihanasta hotjoogasta, niin ruuhkabussissa kuin fitnessblogeissa. Oon oikeestaan aina ollut kiinnostunut joogasta, mutta koskaan en oo kunnolla sitä kokeillut. Asiaan tuli kuitenkin muutos, kun oltiin Auroralla yötä Vilman kanssa, saatiin idea kokeilla näitä 'The yoga challengen' erilaisia asentoja. Olin tosi yllättynyt kuinka monessa asennossa me onnistuttiin, ja ihan kaikkia asentoja en viitsi tähän postaukseen tunkea. Taidettiin itseasiassa onnistua kaikessa mitä kokeiltiin (ainakin tosi läheltä liippasi!), mutta ei varmaan ihan vaikeimmasta päästä nää meidän asennot olleetkaan._DSC0026 _DSC0038 Ja tietysti vähän vastapainoa tälle "hurjalle" urheilusuoritukselle; Rento loppuilta leffan, sekä herkkujen parissa._DSC1061 Aivan varmasti vielä tämän vuoden puolella suuntaan jonnekkin jooga ryhmäliikunta tunnille, koska siellä meininki on varmasti ihan erilainen. Musta tuntuu, että tää meidän hommailu meni jo vähän akrobatian puolelle. Ei siinä mitään, oli nimittäin tosi kivaa! Onko siellä ruudun toisella puolella kenties joogan harrastajia? Tai muita halukkaita kokeilijoita, joilla se on vielä suunnittelu vaiheessa, kuten mulla? akro _DSC1046 _DSC0047 Pian aamupalan jälkeen alettiin miettiä, että "Mitäs sitä voisi leipoa?" ja pitkän harkinnan jälkeen päädyttiin näihin Pilvilinna-muffineihin = (suklaamuffinit, italialaisella marengilla ja dipattuna suklaassa). Sovelleltiin muffinitaikinaa suht paljon (piimä jogurtiksi, suklaata vain puolikas määrä yms), mutta lopputulos oli t-ä-y-d-e-l-l-i-n-e-n. Meillä taiskin mennä tunti tohon italialaiseen marenkiin, joka olikin yllättävän haastava valmistaa! Te jotka ootte joskus sitä tehneet, tiedätte varmaan mistä puhun. Suklaassa dippaaminen ei meiltä ihan onnistunut, joten päätettiin vedellä Candy Melts-raitoja tohon päälle._DSC0070 _DSC0061 Paras herkku pitkään aikaan! Näiden resepti ois mahtava jakaa teille, mutta ikävä kyllä en ottanut kuvia mistään muusta vaiheesta, eikä mulla ole edes näiden reseptiä. Ehkä vielä joskus! _DSC0054

2015-03-06

AURINKOINEN FRUITIE & AJATUKSIA KEVÄÄSTÄ

_DSC0989 Moikka! Oon alkanut huomaaman ulkoisen ympäristön (lue: sään, sekä kauppojen vaatemalliston)  keväisten muutosten lisäksi myös itsessäni kevään merkkejä. Aina kevään lähestyessä innostun leipomaan, sekä tekemään fruitieita. Alan myös pikkuhiljaa haaveilla kesävaatteista, ja en malta odottaa rusketuksen saamista. Silti en tunnetusti pidä itse keväästä, sillä inhoan pölyntäyteisiä katuja, jotka tuovat mulle mieleen vaan superikävän flunssan, liika auringonpaiste saa mut voimaan pahoin (vaikka toisaalta aurinko on taas ihana nähdä), ja jään jollain tapaa kaipaamaan pimeyttä. Kuulostanko nyt aivan hullulta, eikö kevään pitäisi olla iloista aikaa kaikille?_DSC0973 _DSC0976Onhan keväässä toki niitä hyviäkin juttuja. Kuvissa pyörivä fruitie sopii mun mielestä niin osuvasti kevääseen, koska pelkästään noiden raaka-aineiden iloiset värit saavat mut voimaan hyvin! Tähän tuli siis mangokuutioita, mangopilttiä, appelsiini mehua, tuoretta appelsiinia, ja koska halusin vielä maksimoida kuitujen määrän, lisäsin joukkoon vehnäleseitä. Voin suositella !_DSC0979 _DSC0978 Mites teillä, onko kevät kenties suosikki vuodenaikanne, vai meettekö mun kanssa samoilla linjoilla? Entä millaisia "kevät-traditioita" omaatte, ja tuoko kevät teille lisää energiaa, vaiko stressiä vain?_DSC0981 _DSC0984 _DSC0988