2015-08-30

ROCK COCK 2015

PicMonkey Collage rockki IMG_5773 PicMonkey Collage2 PicMonkey Collage3 PicMonkey Collage4 PicMonkey Collage5 Summer Up ja Blockfest. Ne kaksi oli suunnitteilla, kun talvella mietin mihin festareille suuntaan. No pikku hiljaa eri suunnasta alkoi tulla vinkkailuja Kuopio Rockiin liittyen ja pian meitä oli kolme tyyppiä mukana , ja lopulta oltiinkin kuuden ihmisen voimin suuntaamassa kohti festarialuetta. Vähän ennen lauantaita sai onneksi vielä lippuja ja kaikki meni paremmin kuin hyvin. Koko päivän satoi, ja välillä olin ihan litimärkä + eka kerta muuten kun festareilla olin toppatakissa, mutta kaikki keikat oli aivan täydellisiä. Päivällä Sannin keikalla paistoi vielä, mutta kun Jvg:tä siirryttiin jonottamaan alkoi sataa. Muistan niin hyvin sen, kun istutaan Sonata Artican keikalla syrjemmällä ja venataan vaan, että päästään Haloo Helsingin eturiviin - ja mehän päästiin! Ekaa kertaa Haloo Helsinki livenä, ja ei muuta kun wow, rakastan koko bändiä. Jvglläkin oli taas niin huippu keikka, ja Villegallella oli ehkä täydellisimmät vaatteet ikinä. Haloo Helsingin jälkeen soitti vielä Elastinen, ja keikka oli täysin samanlainen, kuin Summer Upissa, joten mulla iski jo loppu puolella sellanen "joko tää loppuis"- fiilis, mitä ei oo ikinä missään tullut. Tarkotus oli vielä lähteä jatkoille, mutta koska ilmeisesti 'jatkot' oli jo loppuneet ja mä olin niin märkä, että Kukan löydettyäni kävelin vain kotiin. Jotenkin vaan nauratti, kun hiukset takussa, jalat niin kipeenä istun aamuyöstä sohvalla syömässä muroja paketista. Elämä oli kivaa.

2015-08-28

KUN SILMÄNI AUKI SAAN

DSC_0310 Oon oppinut juomaan kahvia aina, kun todella tarvitsen sitä. Oon myös ostanut uuden läppärin, joka juuri pääsi kotiinkin asti. Tällä hetkellä tosin postailen ekaa kertaa matkalta, nimittäin OnniBussista. Postaustahti ei juurikaan ole parantunut - päin vastoin, koska kaikki on vielä vähän opettelua. DSC_0309 Vadelmia aamupuurossa. Yritys syödä kerrankin kuitua, tuoretta, proteiinia ja kalsiumia samalla kertaa.  Lisää tälläisiä aamuja, pois aamukursseja ja skipattuja aamupaloja. DSC_0313 Ai että OnniBusseilla sitten on mukavat kuskit.

2015-08-19

HANGING ON (FOR NOW)

DSC_0162 Nää kuvat on tosiaan otettu vielä kun oli loma. Kaipaan sitä kun voin valvoa aamuyöhön katsellen ulos pimeyteen ja kuunnellen spotifysta elokuun biisilistaa. Taidan kyllä tehdä sitä vieläkin, mutta huolettomista aamuista ja aamupalasta oon luopunut. Musta tuntuu, että kaikki mun ympärillä on täynnä motivaatiota panostaa ulkonäköön, kouluun ja urheiluun, ja mä vaan e n j a k s a. Paitsi ehkä tohon jälkimmäiseen. Mä niin kaipaan yläastetta ja meidän vanhaa luokkaa. Voispa menneisyyteen vielä palata.DSC_0188 DSC_0101 DSC_0122 Kyllä tää varmasti vielä tästä. Haluan taas alkaa bloggaamaan säännöllisesti ja parantaa laatua. Ei enää epämääräsiä viikon taukoja. Aion päästä kaikki kurssit läpi ja etenkin panostaa tanssiin ja treenaamiseen ylipäätään.DSC_0158 DSC_0240 DSC_0189 DSC_0202 DSC_0094 DSC_0148 Kuten fiiliksestä varmaan huomaa, nää kuvat otettiin Leevin kanssa lomalla. Bye loma, for now. DSC_0151

2015-08-16

2015-08-11

YKS EHKÄ IHANIMMISTA VIIKONLOPUISTA

unnamed Yks kesän ihanimmista viikonlopuista ♥ Siihen kuului yösaunomista, paljon hyvää ruokaa, heppailua & skopailua. Tää tais olla reilusti heinäkuun puolella, joten pieni muistin virkistys ei mullekkaan huonoa tee.DSC_1331 unnamed (10) Kamerassa tästä ei nyt oo yhtään materiaalia, mutta mä ratsastin elämäni ensimmäistä kertaa!  Oli ihan sairaan kivaa, koska suurin piirtein vaan hyppäsin selkään, ja sit olinkin jo maastossa matkalla maneesia, jossa sitten ravailinkin lopuksi yksin. Oli varmaan aika koomisen näköstä aluksi se mun meno! Onneks Venla ja Reeta oli varmistamassa, en ois ikinä kyllä pärjäillyt ilman tukee :-D!DSC_0010 DSC_1330 Kokeilin myös skopalla ajelua, ja eihän se vaikeeta oo, mutta toki ne liikennesäännöt ois varmaan hyvä opetella ennen kuin kuin liikenteeseen lähtee. Ilman korttia en kyllä heti lähtis keskustaan kolme päällä, sen verran löytyy maalaisjärkeä vielä :-D
Saunottiin myös yöllä, ja ei vitsi oli kaunista, kun aurinko oli laskemassa (vaiko nousemassa??) veden päällä oli kerros sumua ja pinta oli ihan tyyni.
unnamed (9) Tälläsiä päiviä pitäis olla paljon kesällä ♥ DSC_1314 ..jokainen voi arvailla miten tähän kuvailun jälkeen sitten päädyttiin :-D unnamed (1)

2015-08-09

FRIZZY HAIR & FLANNEL, MORNING

DSC_0434 Rakastan aamuja. Joo, minä joka ei todellakaan ole mikään aamuvirkku. Rakastan aamuja, jotka alkavat kahdeltatoista, eli niihin aikoihin kun oon viimeisen kuukauden ajan heräillyt. Okei myönnettäköön, että aamupäivä taitaa siihen kahteentoista loppua.. No yritetäänpä uudestaan; Rakastan aamuja, jos olen valvonut aamuun asti. Kun aurinko alkaa nousta, ilma on raikas, ulkona on niin hiljaista, ja postinkantaja käy heittämässä aamulehdet, ja näkee sen miten seuraava päivä alkaa, se on kaunista. DSC_1250 DSC_0437 Mua todella ahdistaa enemmän, kun ikinä. 3 aamua. Mä en jaksa. Ottakaa mun opiskelupaikka ja kirjat,ja heittäkää mut lähimmälle lentokentälle. Kiitos.DSC_1242

2015-08-05

2015-08-02

Aamu neljä eikä väsytä, laita vielä yksi biisi soimaan

DSC_0005-001 Moikkamoi! Mulla on ollu lähiaikoina niin kivaa, että en kestä! Säikähdin ihan sairaasti tänä aamuna kun heräsin, ja tajusin että tänään on elokuun toka päivä. En oikeen osaa valita pitästkö ottaa iisisti, nukkua kunnolla ja levätä, vai koittaa tehdä kaikki jutut ja nähdä kaikki ihmiset kenen kanssa oon meinannut tässä näkyilläkkin! Tää kesä on ollut jotenkin tosi hassu. Tai ei hassu, vaan huippu ja huono. Huono ilmojensa puolesta, mä olin niiin koko vuoden odottanut sitä, että pääsee ruskettumaan ja uimaan, ja muutenkin asumaan rannalla vähintään pari viikkoa. Huippu sen takia, että tää kesä on ollut niin tapahtuma rikas. jeg DSC_0028 DSC_0002-001 Mun pitkäaikaiset lukijat saattaa muistella viime hiihtolomalta yökyläilyä Auroran & Vilman kanssa ? Nyt maanantaina saatiin toteuttettua taas pitkäaikainen suunnitelmamme, nimittäin sleep over. Tykkään kyllä meidän koplasta, sen järjen juoksusta & ideoista. Eipä ainakaan tylsää tule! DSC_0023DSC_0037Huomattiin Vilman kanssa kello kolme, että aurinko nousis jo hetken päästä, ja että voitas valvoa vielä siihen asti, mutta se kaatu "klassiseen" valheeseen joita sitä itselleen lupaa.  Tällä kertaa siis kyseessä tää "Pidän ihan hetken silmiä kiinni". Sittenpä niitä silmiä pidettiin kiinni sieltä neljästä yhteentoista asti. No, eiköhän yks kokonaan valvottu yö tänä kesänä riitä mulle! Aamulla Aamupalaksi paistettiin amerikkalaisia pannukakkuja, ja kerättiin tuoreet marjat, ekat mustikatkin tänä vuonna, nam! Tälläsiä päiviä pitäis olla kesässä paljon ♥ jeeee DSC_0010-001 DSC_0073 jeef DSC_0012-001