MATKALLE, MATKALLA ELÄMÄSSÄ

Moikka!
Aloitin äsken kirjoittamaan 3 asiaa postausta, mutta koska se nyt alkoi tuntua jotenkin liian työläältä ja paljastelevalta, niin päädyin vaan selailemaan julkaisemattomia matkakuvia, sekä kirjoittelemaan vähän jotain ihan vaan itselleni.
Näissä kuvissa on jotain mitä kaipaisin. Ja jos saisin nyt päättää, lähtisin reissuun heti ja ihan yksin. Oikeestaan en heti, koska vielä huomenna ja reilun viikon päästä on esitykset, mutta sanotaan vaikka joululomaksi. Tai ehkä pariksi kuukaudeksi. Nyt ois ehkä maailman huonoin hetki lähteä, mutta toisaalta silti mulla on sellanen fiilis, että nyt jos koskaan se ois parasta. Ja ei varmasti tuu koskaan hetkeä, jolloin mikään ei ois kesken. Tuntuu, että en muuta haluaiskaan tehdä kuin tanssia ja soittaa, mutta sitten aika ajoin haluaisin olla mielummin vaikka parkkipaikalla istumassa kun menossa treeneihin. Luin viime yönä vanhoja blogipostauksia, ja voi kiitos minä, että aloitit kirjoittamaan sillon 12-vuotiaana. Vaikka kuvat on suurimmaks osaks sellasia mitä en vaan voi kattoa, on teksti sitäkin merkityksellisempää. Muistan tapahtumia, joista ei muuten ois mitään muistikuvia, ja saan kiinni ajatuksistani. On myös hauskaa, miten jotkut kaverit sanoo, että vitsi sä et oo kyllä muuttunut yhtään! Jep, sama tyyppi se täällä kun 7-luokallakin, mutta voi kyllä, mä oon muttunut ihan hirveästi! Tai muuttuminen on ehkä väärä sanavalinta, oon kasvanut. Oon kasvanut, ja pikku hiljaa vaihtanut suuntaa. Enää se juttu tän blogin suhteen ei oo sitä, että mun on pakko päästä jakamaan ajatuksiani muille, ja kertoa mun elämästä. Nyt se on enemmälti sitä, että kirjoitan kuin kirjoittaisin vain itselleni, mutta muistaen, että tää on avoin kaikille. Ja syy siihen miksi tää pysyy julkisena, on että oon toisinaan itse saanut tosi paljon irti jonkun muun blogikirjoituksesta. Jos joskus kirjoitankin jostain aiheesta, mikä sattuu jollekkin olemaan tosi tärkeä, jos joku saa kiinni mun ajatuksista, apua tai uusia näkökulmia, on se jotain mitä haluan jakaa. Tästäkin tuli ehkä vähän tällainen pohjustelu postaus kohti tulevia aiheita, joista mulla ei vielä ole mitään visioita, mutta katsotaan mitä tuleman pitää. Nyt lähden kohti sunnuntai treenejä hyvin fiiliksin - koitetaan saada huominen biisi tänään purkkiin!

KUN TAAS PUKEUDUIN.

Rakastin syksyisin pukeutua. Nimeomaan rakastin.Tänä vuonna missasin koko jutun ; adidaksen musta toppatakki, vanssit ja mustat housut oli mun casual oufit. Niissä viihdyin kun ei kiinnostanut, niihin sopeuduin ja mukauduin. Sitten tuli syysloma ja päivä, jolloin vaan teki pitkästä aikaa mieli pukeutua. Otin ekaa kertaa käyttöön suorat mustat housut, jotka ostin Italiasta keväällä, virittelin mun kesämenomeininki-kaavun taas päälle. Vansseilla kulkisin varmaan vieläkin, ellen olis puoli pakolla vaihtanut näihin uusiin nilkkureihin.  Sitten päädyin ulos ottamaan parit kuvat tästä hetkestä, ja pakko antaa arvoa mun ysiluokka minälle ; se hullu hyppeli tuolla vaikka missä pakkasessa (usein kuvaajan kanssa - kiitos kaikille, miten te jaksoitte?) ihan liian vähissä vaatteissa. Nykyinen minä ei enää jaksa. Palatakseni vielä noihin kenkiin; mua on tosi vaikea miellyttää. Ja toinen sama juttu on takkien kanssa. En kelpuuta mitä vaan ( =noin 98% vaihtoehdoista) mutta lopulta usein se mitä kelpuutan, onkin just se simppelein. Viimesimmät kengät jotka muhun iski, oli vanssin loafersit valkeina KooKengän lopettajaisista, joissa nyt satuin pyörähtämään. Usein tällaset parhaat löydöt onkin vahinkoja. Nyt uusimpana on nää ihan tosi perus mustat nahkanilkkurit, jotka ostin Skopunktenista ihan melkein sovittamatta - ja kas toimi! Voisin siis väittää, että melkein heti näen mikä toimii mulle. Oon tässä syksyllä pohtinut pukeutumista muutenkin. En sillä tapaa, että panostaisin siihen itse jotenkin hirveesti, vaan siltä kannalta, että mitä pukeutumisella ja ulkonäöllä edustaa. Mitä pukeutumalla johonkin, tai olemalla pukeutumatta johonkin voi kertoa tai välittää. En tarkota, että vaatteet ois sielunpeili, ja uskonkin, että saatte ehkä ideasta kiinni. Vaatteilla voi peittää tai paljastaa, ottaa kantaa tai näyttää missä tai miten viihtyy. Haluaisin ehkä ottautua tähän vähän enemmänkin ja kertoa lisää mun omakohtaisia kokemuksia, mutta not today, pitää vielä suunnata venyttelemään ja ehkä pohtia aihetta lisää vielä itsekseni. Heittäkää kommenttia, jos teillä herää jotain mietteitä!

TÄMÄ PITÄÄ KERTOA ENNEN KUIN JATKAN.

En haluaisi julkaista tätä, mutta toisaalta musta tuntuu, että mun täytyy. En muista millon oisit teidät tai oikeestaan ees itseni päivittänyt ajantasalle kaikesta. Ajattelin nyt yrittää suoritua molemmista, mutta aloittaa kuitenkin tosta ensimmäisestä;
Jep, nyt on lokakuu  marraskuu, mut tehdään pieni aika hyppy kesään. Mun kesä oli just täydellinen, eri tavalla täydellinen. Kaikki ei ollu koko ajan ihanaa ja siistii, ja tapahtu juttuja, joita en ois kesääni valinnu, ja tein myös itse 'huonoja' valintoja. Kuitenkin kaikella on osansa, ja loppuen lopuks uskon et asiat menee just niin kun niiden kuuluu mennä. Superhyvä meno, - flow ja olin onnellinen.

Elämä oli treenausta, juhlia, reissukausi, pari kesälukion kurssia, kamera, aamuneljän unirytmi, suplautoja, tanssia, ystävät, festareita ja rusketuksen metsästämistä. 

Koitti elokuu, koitti projektin treenit ja vielä kerkes tehdä vikoja lomajuttuja. Koitti viileys ja alko koulu. Kuten mulle nyt joka vuos, vika lomayö meni fiilistellessä lomakuvia - tänä vuonna poikkeuksellisen raskaasti. Tribuutti kesälle, irtipäästö rutiini vai mikskä tota nyt sanois.. kuitenkin tietynlainen rajatila missä päästetään irti jostain vanhasta ja siirrytään taas uuteen ajanjaksoon.

Sain olla osana ihan mahtavaa 16GB tanssitaideprokkista, joka sai ensi-iltansa elokuussa, ja ensi-iltaa seurasi viis esitystä. Koko vuosi tähän asti oli ollut jo pelottavan siisti, ja sit vielä nää esitykset elokuun loppuun - super high on life, sanoisinko! Oon ehkä ihan surkee bloggaaja, kun en avaa tota hienoa kokemusta tänne (ainakaan tällä kertaa), mutta koska nyt ei oo fiilistä kirjottaa siitä, niin ei kannata lähteä edes yrittämään - joskus vielä, lupaan ja tiedän!
Sitten iski laskut. Ensin otin asiat komiikan kautta ( like I usually do) ; että onpas hauska läppä - puolet jaksosta mennyt ja mä oon ollut koulussa kokonaiset kaks päivää. Harkoista olin missanut ensimmäiset tunnit varmistaen siis, että sarjat ois varmasti aika lailla purkissa ja mukaan hyppäämiseen saisin tehdä ekstratöitä. Palasin kouluun edelleen kuumeessa ja muistan, miten istuin ruokalassa miettien et tää ei oo mun elämä ja kohta vaan herään.  "Ei mitään projektia johon keskittää energia, siitä sen täytyy johtua " ajattelin. Pysähdyin, ekaa kertaa koko vuonna pysähdyin. ( joo siis totta kai mulla oli edelleen 7 kurssin jakso, harkat joka ilta ja pianotunnit.. mutta ajatuksen tasolla.) Kauhee tyhjyys iski. Ahdistus, alakulo ja vääryys. Ei tarvinnut osata päästä yli, mut pitää oppia käsittelemään, piti opetella taas arvostamaan. Kaikkea ja kaikkia.

Nyt menee hyvin, ja elämä kantaa kunhan ite roikkuu tiukasti mukana. In the end, it's all up to you.

elokuu meni, oltiin viljaa