2014-01-09

No sleep tonight - Unettomuus

Mulla oli paljon jo valmiiksi ajateltua materiaalia (juurikin sen 'nukkumaanmenoa-ajan' jälkeisiä pohdintoja) , mutta nyt kun asetuin vihdoin aiheesta kirjoittamaan, kaikki vaan hävis yhtäkkiä. No ehkä tästä jotain tulee!
En todellakaan usko, että oon ainut joka tästä kärsii, ja tää on varmasti täysin normaalia. Silti halusin vähän kirjotella aiheesta ja musta ois älyttömän mukava kuulla teidänkin juttuja tähän asiaan liittyen!
DSC_0515 DSC_0512 Olin pienempänä (noin 11-vuotiaasta alaspäin) tosi syväuninen ja hyvä nukkumaan. Nukahdin suhtnopeasti, nukuin tosi sikeesti ja rauhallisesti. Ainut pikku juttu, että joskus saatoin narskutella vähän hampaita. En herännyt edes palovaroittimeen keskellä yötä (okei, tää on sitten hieman huonompi juttu ) Jostain syystä se alko muuttumaan jossain vaiheessa. Nykyään saatan olla ihan rättiväsynyt päivän ajan, mutta kappas kun pääsee vihdoin sänkyyn, sanotaan vaikkapa 22:00 niin ei uni tulekkaan. Mulla saattaa joskus ihan kevyesti mennä sinne 02:00 asti ennen kun alan olla unen rajamailla. No, makaanko mä vaan sängyssä pyörien? En tietenkään! Ensin on tietysti pakko käydä kaikki sosiaalisetmediat läpi ja mahdollisesti jumittautua juttelemaan jonkun kanssa. Sitten kun vihdoin 'pääsen' nukkumaan kello on mahdollisest jo 23:00.
Tästä lähtee se seuraava vaihe, eli päivän tapahtumien kelaaminen;  Mitä laitan huomenna päälle, missä järjetyksessä teen asiat aamulla, onko mulla harkat huomenna, mitä kaikkea noloa oon elämäni aikani tehnyt ja mitä suunnitelmia on ensi viikonloppulle , sekä useasti myös postausten suunnitelua. Ja toki aina jos joku lähettää viestiä tai tulee muuten vaan joku juttu mieleen, palaan someen ja siinä vierähtää taas helposti puoli tuntia.
DSC_0513 DSC_0514 Mulla oli kesän alussa mun kaverin koira (eli Paavo, jotkut varmaan muistaakin ?) hoidossa päivän, ja siitähän kuuluu tietynlainen ääni kun astelee tassuilla laminaattilattialla. No, yöllä havaihduin siihen, että kuulisin tassujen ääntä ja säikähdin ihan suunnattomasti, koska pian tajusin ettei meillä mitään koiraa ole kotona! Jostain sain siinä päähäni, että mun huoneessa on jättiläisrotta! Niin nyt kaikki varmaan ajattelee siis what, mitä ton päässä liikkuu?! Niin mäkin. Mutta sillon toi ajatus keskellä yötä tuntu tosi uskottavalta ja aloin oikeesti pelätä sitä jättiläisrottaa. Kietouduin syvälle peiton alle ja otsalle nousi jo tuskanhiki kun ajattelinkin sitä rottaa. Aamulla nauroin koko jutulle, mutta kummasti sain huoneen siivousmotivaatiota tosta yöstä ;)
DSC_0517 Jos palataan toiseen kappaleeseen ja katsellaan vähän noita mun luettelemia asioita, voidaan huomata, että osa noista on TÄYSIN itseaiheuttettuja. Voisin illalla tehdä noi kaikki jutut mitkä huomisessa mietityttää ja asettaa itelleni aikarajan, jonka jälkeen en saa palata someen.
Aattelinkin tähän postauksen loppuun nyt listata muutamia juttuja teille (ja itselleni!!) joista toivottavasti ois apua unen saannissa:

1.Pakkaa huomisen päivän laukku valmiiksi, ja jos mahdollista valitse myös vaatteet (tiedän ettei tää oo helppoa, ite en ainakaan välttämättä tykkääkkään siitä samasta asusta enää aamulla).
2.Aseta aikarajan jonka jälkeen ei saa surffailla tabletilla/puhelimella/koneella.
3.Harrasta liikuntaa päivän aikana (mulla ainakin harkkapäivinä ja päivinä jollon liikun enemmän tulee uni nopeemmin)
4.Jos tekemättömät asiat pyörii paljon mielestä, ota ruutuvihko sängyn viereen ja kirjoita mieltä painavat asiat siihen. Kyllä ne aamuun asti siellä odottaa!
5.Tuuleta ja vaihda petivaatteita tarpeeksi usein! Omakohtaisesti musta on ainakin paljon ihanampi nukkua puhtaissa lakanoissa (enkä usko, että kukaan nyt likaisissa/tunkkaisissa) petivaatteissa haluaisikaan nukkua?
6.Älä syö raskaasti juuri ennen nukkumaan menoa, mutta älä myöskään mene nukkumaan nälkäisenä (nimim.liiankin paljon kokemusta jälkimmäisestä)
7.Jos vaan millään pystyt, älä vietä ennen nukkumaan menoa ruudun edessä aikaa, vaan lueskele mielummin kirjaa (ainakin uni tulee paremmin jos on ihan sika tylsä kirja, heh.) Tietysti tiedän myös ihmisiä ketkä nukahtaa hirmu hyvin telkkaria katsoessa, mutta ei se kauheen hyväks oo jos se telkkari on koko yön sitten päällä. T:Keskiyön ohjelmien mainostauoilla nukahtelija...

+Tää lämmin maito myytti. Ite en oo ikinä testannut (joskus ehkä kaakao muodossa), mutta ois kiva kuulla toimiiko se oikeesti?
DSC_0511
Tunnen ihmisiä ketkä nukahtaa mieluiten yövalon ollessa päällä ja sillon kun joku katsoo telkkaria kovalla äänellä alakerrassa. Toiset taas vaati pilkkopimeyttä ja täydellistä hiljaisuutta, joten toki nukahtaminen on tosi yksilöllinen asia!Siksipä on tosi vaikea keksi näitä juttuja mitkä toimisi kaikille. 
Siispä oiskin tosi mukava kuulla teidän nukahtamistippejä ja ootteko "toivottomia tapauksia" kuten minä, vai saatteko heti unta nukkumaan mennessä?

Jos mulla nyt on kohtalontovereita, aion haasta teidät kaikki muutaman viikon ajaksi nukkumaan paremmin! Kaikkien konstien käyttö on sallittua. Tietysti itse aion nyt kokeilla tätä ja ilmoittelen sitten parin viikon päästä miten mulla sujui.

50 kommenttia:

  1. Tää oli ihan sairaan hyvä postaus!! :D Iha mahti idea ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tän jo eilen ennen muita kommentteja, ja olin aika epävarma tän postauksen suhteen, että pitääkö muut tästä. No, tää kommentti anto ihanan "turvallisuuden" tunteen, että muittenkin mielestä tää vois olla kiva:)

      Poista
  2. Itse yleensä nukahdan helposti ja suhteellisen ajoissakin kun on koulua, mutta nyt kun on lomaillu jo 3vko nii on tullu alotettuu toi valvominen... Itse nukahan päivisin varsinki helposti telkkarii kattoessa sohvalle mutta illalla ei meinaa millään väsyttää.
    Pitääki koittaa noit sun vinkkei jos jotain noista ongelmista ilmenee, tulee yritettyä aina väsytettyä ittensä telkan kattelemisee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomalla kyllä helposti toi unirytmi "vähän" muuttuu :D Ois jotenkin hienoa kokea toi (kuulostaapas tää nyt oudolta) et nukahtais vaikkapa jonkun ohjelman aikana sohvalle! Mulle ei nimittäin ole varmaan koskaan käynyt näin :P

      Poista
  3. Mulla on kans vähän sama ongelma. Ja jos uni ei heti tuu, alan tekee jotai ja huomaan yhtäkkiä, et oho, kello yli keskiyön! Hyvä postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin helposti tulee alettua tekemään jotain jos uni ei heti tuu :D kiitos♥

      Poista
  4. Hyvä postaus! Mulla on kans toi ongelma, et yritän nukkuu ja kello lyö 22.00. sit pyörinja pyörin, unta ei tuu. Sit käyn kans kaikki askit, kikit, facet instat ym läpi ja laitan huomiset vaatteet ja siivoon mun huonet... Ja hups kello on jo 00.00 x) Aamulla meinaan nukkuu vaik herätyskello soi ja sit kiire kouluu. lisäksi jos nukkuu huonosti sen on todettu huonontamaan oppimiskyvyn kyseiseltä päivältä, eli aivot eivät kerää tarpeeksi tietoa(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bongasin sun listasta hyödyllisiäkin asioita mm. huoneen siivous & huomiset vaatteet :) Voisin kyllä itekkin ton somen sijaan yrittää vaikka tehdä rästijuttuja jos uni ei nyt millään tule:)
      Höh jos noin todella on, ite en oo oikeestaan eroa huomannut koulumenestyksessä :P Toki koulussa on mukavampi olla jos ei nukuta koko ajan!

      Poista
  5. Mä taas nukahan tosi helposti ja en tosiaan herää kovimpaankaan ääneen!:) (paitsi jos oon sattunu koulun jälkeen nukkumaan päiväunet niin sit nukahtamiseen menee aikaa..:D) mutta tosta koira jutusta niin mä kans kuvittelen pienemmätkin asiat pelottavina yöllä ja en uskalla liikahtakkaan jos kuulen jonkun äänen :D:D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selma lahjoita edes pieni osa sun unenlahjoista mulle :D ! Unohdin tuossa tekstissä mainita, että mulla käy tosi usein kanssa noin että luulen jonkun murtautuvan meille :D

      Poista
  6. Hei, noi kuvathan on just niinku mä nukkumaanmenoaikaan! :D
    No joo, mutta mä ite tykkään tehdä niin, että meen johonkin hyvään asentoon ja päätän, että oon tässä nyt vaikka 5 minuuttia ennen kuin saan vaihtaa asentoa. Tämän jälkeen alan laskemaan kolmeensataan (koska 60s x 5 = 300s), jonka jälkeen saan vaihtaa asentoa... jos siis enää olen valveilla! Toi kikka nimittäin toimii, ja nukahdan yleensä tuohon. :D

    Ja mulla on vähän samanlainen kokemus tuosta jättiläisrotasta, joskin mun kämpässä on milloin ollut ruumiita eteisessä, joku keittämässä kahvia keittiössä ja muutaman kerran oon ollu varma, että joku yrittää murtautua mun kämppään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, olit eka joka noista mainitsi, ja niitten idea olikin just tuo nukkumaanmenoaika :D
      Hei ihan tosi hyvän kuulonen toi sun kikka! Tosin mulle on muutaman kerran käynyt noin tehdessä, että jossain vaiheessa havahdunkin ajattelemasta jotain ihan muuta kuin numertoita, hups.

      Voi ei! Mitä kaikkea voi itse saada itsensä uskomaan :D Mulla ei nyt sentään ruumiita ole eteisessä ollut...

      Poista
  7. täällä ilmottautuu myös yks samasta ongelmasta kärsivä! Lisäks jos mä nukun oikeen pitkät yöunet oon seuraavan päivän ihan unessa, jos taas nukun vähän käy päinvastoin... Univaikeuksien kans on näköjään vaan elettävä, tai sit kokeilla noita sun konsteja(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, vähän jännä toi sun päinvastasuus efekti :o
      Niin kai se on...Joskus aattelin tän johtuvan stressistä, mutta ei se nukahtaminen näköjään lomillakaan yhtään helpotu :(

      Poista
  8. ihan sama ongelma! tosin mulla se nukkumaanmeno vierähtää ilta yhdestätoista kahteen ja uni tuleekin sitten vasta neljän aikaan. oon myös vainoharhanen ja kaikki sängynaluset ja kaapit pitää tutkia aina ennen nukkumaanmenoa ihan vaan kaiken varalta. tosi kiva postaus! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, toi neljä ois jo aika paha :P Itelläni on sentäs mennyt maksimissaan muistaakseni kolmeen (jos ei lasketa mitään tarkotuksellisia valvomisia) Ite en edes uskalla kurkkia kaappeihin, mielummin kaivaudun peiton alle :D
      Kiitos paljon♥

      Poista
  9. mä oon ollu koko ikäni huono nukkuja, tai no ehkä enemmän mulla on ollu vaikeuksia saada unenpäästä kiinni. kaikkee on oikeestaan kokeiltu ja nyt sitten otan melatoniinia aina ennen nukkumaanmenoo. suosittelen sitä kyl kaikille jos on ongelmia unen saannin kanssa, se ei oo mikään lääke vaan kehon oma valmiste joka auttaa siinä unen saannissa, tai jotai tonne päi :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin heti siirtyä googlettelemaan tota melatoniinia! En oo nimittäin koskaan kuullu kyseistä aineesta ja jos se kerran on kehon oma valmiste niin ei kai se hirveen haitallinenkaan ois...

      Poista
  10. Vasta kun sain puhelimen millä pääsee kunnolla nettiin surffaamaan (reilu vuosi sitten) niin sen jälkeen on tullut huonot yöunet.. X____x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan vielä itekkin kun sain just puhelimeen netin ja samaan syssyyn uuden puhelimen niin aijai miten nukkumaanmenoajat alko sillon venymään :D Onneks en oo enää kauheen kova puhelimella surffailija.

      Poista
  11. Mä en illalla unta saa millään ja yleensä herään aamuyöstä joko painajaiseen, juna jättää menemättä tai ylimääräinen juna menee(kunniaan junaradan lähellä asuvat), vessahätään joka pitää hereillä loppu yön tai ihan mitä vaan joka edes häiritsee unta. Kaiken tän kruunaa kamala sänky jossa on huono nukkua tai vieressä potkiva ja narskutteleva poikaystävä.. näiden kaikkien takia yöunet jää vähäselle ja seuraava päivä ollaan niin kiukkuisia kuin olla ja voi vaikka normaalisti on yli iloinen ihminen. Oon opetettulut nukkuun kuulokkeet korvissa musiikki tosi pienellä että junat ei sekoita unia ja kun kuulokkeista kuuluu tosi tasainen ja rauhoittava musiikki niin uni tulee illalla nopeammin.
    http://learhowtoseethelight.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on tosi inhottavaa kun herää aamuyöstä vessahätään, ja pitää laskelmoida jaksaako hyvin aamuun vai onko vessassa käyminen niin tarpeellista, että sängystäkin pitää nousta :D Tosi inhottavaa kanssa jos on muuten tosi ilonen ja positiviinen ja huonosti nukutun yön takia on sitten vähän "vitsit vähissä". Nimim. Kokemusta (valitettavasti) on :p

      Poista
  12. Edelleen ihana blogi! Itse kärsin tosi pahasta unettomuudesta masennuksen takia, joten lääkkeillä tässä uinutaan.

    VastaaPoista
  13. Itse lämmitän joskus maitoa ja laitan sekaan teelusikallisen hunajaa, jos en saa unta. Lämmin juoma rauhoittaa, ja olen ainakin kokenut siitä olevan minulle apua. Voi olla, että apua tulee vaan ajatustasolla, mutta väliäkö sillä, jos se kuitenkin edes vähän auttaa. Joskus kuuma kaakao tai kamomillatee toimii, mutta erityisesti lämmin maito hunajalla on tuntunut itselle parhaalta vaihtoehdolta nukahtamisen apuna :) Suosittelen kokeilemaan. Muki sängyn viereen yöpöydälle ja kun se on tyhjä, kaikki valot pois ja kauniita ajatuksia miettimään. Uni tulee silloin kun siitä ei murehdi. Ja liikunta/ulkoilu auttaa aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että toi toimii ainakin sulla !:) Kiitos vinkeistä, pitääpä kokeilla noita vaikkapa sunnuntai iltana.

      Poista
  14. Mä oon sellanen kun oon eläinten kanssa asunu samassa huoneessa yli 5 vuotta niin en saa unta kauheen helposti ellen kuule marsujen tassun ääniä tai pieniä puiputuksia tai heinän mutustelua kanin häkistä. En tiiä mikä siinä on, se vaan kuulostaa niin rauhottavalta kun tietää et niillä on hyvä olo :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella miten oot tottunut marsujen ääneen ja pidät sitä rauhoittavana (oikeastaan kun mietin sellasta mutustelua ja pientä kolistelua, alkaa jo melkein nukuttaa,heh) kun taas joku toinen vois tulla hulluks noista äänistä :D

      Poista
  15. Tosi hyvä postaus!! Ja ihanaa kuulla etten oo just ainoo joka valvoo monta tuntia ennen kun nukahtaa. Pitääkin kokeilla noita heti tänä iltana! :)

    www.sitasuntataannanelamasta.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itekkin jotenkin luulin aika pitkään olevani ainut tästä "kärsivä" mut jokin aika sitten tajusin että hei, en todellakaan ole :D
      kiitos hirmuisesti♥

      Poista
  16. tää tunne on niin tuttu! mullaki tulee vaan roikuttua puhelimella, seurauksena, että uni tulee vielä myöhempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, on sanottukin että aivot tarvitsee tunnin aikaa rauhoittua ruutuajan jälkeen :)

      Poista
  17. Mullakin on aina tosi vaikee nukahtaa, mut nyt oon vaan ruvennu tekee silleen että selailen kaikki some jutut ja sitten laitan puhelimen vaan pois ja sit käyn makaamaan mukavaan asentoon ja laitan silmät kiinni ja yritän olla ajattelematta mitään liikoja, yleensä sitten nukahdan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, että pystyt tolleen ns. sulkemaan vaan noi asiat pois:) mulla se on helpommin sanottu kuin tehty...

      Poista
  18. Mä oon aina ollu hyvä nukkuja, nukahdan aina heti, pari kertaa vuodessa en saa ehkä tuntiin (?) unta. :D Ite en käytä arkena kännykkää, konetta tai tablettia ollenkaan siinä yheksän jälkeen, ehkä se myös vaikuttaa siihen että saan unta. Ja nukun yleensä tosi syvää unta, et varsinkin jos oon ihan siinä sikeimässä unessa nii en kyllä sitten herää mihinkään. Ite en myös kestä sitä yhtään, jos en nukahda vaikka kymmeneen minuuttiin, oon heti silleen voiei miten en saa unta yms. :D En voi vaa ymmärtää niitä jotka vaan valvoo sängyssä 2-3 tuntia ennen kun nukahtaa joka päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sulla on kyllä hyvät unenlahjat! Niin, mäkään en osaa kuvitella sitä, että nukahtaisin joka ilta nopeesti :/

      Poista
  19. Mullakin kestää melkeen aina nukahtaa joku 1-3 tuntia:D vaikka yrittäsin kuinka aikasin mennä nukkumaan ja kaikkea tehä. Öisin nukun ihan hyvin, paitsi saatan herätän n. 3-5 kertaa yössä. Sitten yks juttu joka mulla on näin "vanhemmiten" tullu (oon siis 15-v), että en enää pysty oikeen aamusin nukkumaan myöhään (äitikin sano että oon tullu vanhaks:D). Vaikka menisin kahelta nukkumaan, niin herään silti n. 9-9.30. Siis vikkonloppusin ja lomillakin on joskus aika vaikee saada nukuttua, vaikka sillon justiin sais nukkua.
    Ja mäkin oon aina ollu vähän tällanen yöeläjä!;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi toi ois jo aika paha jos herää 3-5 kertaa yössä :P eihän siinä kerkeä vaipua siihen REM-uneen ?
      Oho :o jos mä oon valvonut kahteen tai yli, ei mua saa millään ylös ennen kymmentä, ilman että oisin superväsyny :D

      Poista
  20. MUlla on aivan sama juttu! Arkisin saa nukuttua juuri ja juuri 6-5 h tuntia ja viikonloppusin enemmä!
    Jotenkin ihmeellisesti kaikki asiat maan ja taivaan välillä tulee mielee just silloin kun pitäis mennä nukkukaan! Kysyin tervhoitajalta apua kyseisiin uni vaikeuksiin se antoi tälläsia ohjeita
    1.Tuuleta huonetta ennen nukkumaan menoa
    2.Käy happihyppelyllä ulkona ennen nukkumaan menoa
    3.kirjota kaikki tärkeat ja muistettavat asiat vihkoon
    4.Siistissä huoneessa tulee uni paremmin.

    tosiaan mulla toi maitojuttu ei auttanut! tuli vain huono olo ja oksetamaankin rupesi.. en suosittele!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja niin rkuuntelu rauhallinen musiikin kuuntelu autta!

      Poista
    2. Hmm mulla yleensä onneks on niin, että jos vaikka su-ma yönä nukun 5h ja sama toistuu ma-ti, niin ti-ke nukunkin sit jo väh. 8h , ettei univelkaa onneks pääse hirveesti kertymään :)
      Unohdin näköjään tosta aika monia juttuja, nimittäin itekkin tuuletan joka ilta huoneen ennen nukkumaan menoa!:)
      Mutta hyi toi maitojuttu, en taida itekkään sitä sittenkään kokeilla, koska nyt jo on semmonen fiilis ettei se ookkaan mun juttu :P

      Poista
    3. Mun vaan on melkein aina pakko "puhua" niitä sanoja äänettömästi, tai laulaa tosi hiljaa mukana :D ja jos en sitä tee, niin suunnittelen koreografiaa siihen biisiin, kuvittelen laulajan ulkonäköä tai keikkaa :D Ja jos kappale sisältää selvästi kuuluvan pianon yritän miettiä niitä säveliä ja sointuja :P musiikki iltaisin ei ihan sovellu mulle siis..:D

      Poista
  21. Mä saan yöisin siivous vimman.. Sitten on pakko siivota...x___x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossa on onneks edes yks hyvä puoli; tulee siistiä! :) Iskisipä mullekkin toi joskus (tietenkin mielellään päiväsaikaan)

      Poista
  22. tosi hyvä postaus! :) itse nukahdan suht helposti yleensä, mutta sitten niitä keskellä yötä heräämisiä kertyy kyllä paljon. mulla ei oo onneks soma riippuvaisuutta, mutta luen aina illalla kirjaa, ja joskus hyvän kirjan/kohdan kanssa on pakko valvoa yön yli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon:) Mitä sua nyt tiedän kommenttien perusteella, vaikutat jotenkin kirjaihmiseltä:D Hmm ite pelkään aloin just pelätä yöllä heräämistä kun joku mun kaveri kerto, että todennäköisin syy herätä 1-3 välillä on se, että joku tuijottaa sua :P Toki kuulostaa ihan tyhmältä, mutta minkäs sille voi kun saan itseni uskomaan noita juttuja.

      Poista
  23. Ihanaa löytää joku jolla on sama juttu! Kun meen sänkyyn, joskus yhdeksän kymmenen aikaan, selaan sitten puhelimella kaikki jutut läpi ja kappas, kohta kello on jo yksitoista tai kaksitoista. Sitten pyrörin sängyssä ja ajattelen kaikkea ja katson koko ajan kelloa, lasken kauan on aikaa nukkua. "Ennätys" miten vähän olen yöllä nukkunut, on 3,5 tuntia... Tää on tosi ärsyttävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Feel you girl! Mullakin toi 3,5 tuntia kuulostaa aika tutulta :D

      Poista
  24. Aivan sairaan kiva postaus ja oot saanut niin hyvin tän selitettyä! Mulla on tosiaankin sama ongelma ja tunnistin itseni melkeimpä jokasesta kohdasta postauksessa. Onneks en näköjään oo ainoa kommenttejen perusteella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti<3 Et tosiaan ! "Meitä" on näköjään oikeasti paljon :D

      Poista