Sitä mitä koitin sussa koskettaa, tajusin ei oo olemassakaan-Menetyt ystävät ja kauniit muistot

Kaikki te ootte varmaan joskus ikävöineet menneisyyttänne? Ite kaipasin tosi pitkään yläasteelta takasin ala-asteelle, ja usein kaipasin kaikkia "vanhoja aikoja" takaisin. Nyt oon tajunnut, että en mä niitä halua takaisin, mä vaan ikävöin niitä muistoja. En haluais enää takasin ala-asteelle, vaikka mulla on aivan ihania muistoja joka vuodelta. Toisaalta naurattaa ihan hirveesti jotkut vanhat jutut, toisinaan taas tekis mieli itkeä, kun todellisuus iskee ja tajuaa ettei niitä aikoja saa takaisin. Aika usein oon lähiaikoina (lue öinä) miettinyt kavereita, jotka on vuosien varrelta kadonneet. Tähän pätee sanonta, että ollaan ihan oikeasti kasvettu erilleen. Muutaman kanssa on myös käynyt silleen, ettei pois muuttamisen jälkeen tuu vaan enää pidettyä yhteyttä. Kuten Pmmp:n kappaleessakin sanotaan "Pitää sanoo soitellaan,niin tehdään, muttei silti kuitenkaan" pätee tähän mun tilaanteeseen. Yhteydenpito vaan jää. Sillon oli niin itsestään selvää, että niitä kavereita näki joka päivä ja se oli itsestään selvää. Vaikka tuli viikkojakin kun ei juteltu ollenkaan, ne oli päivittäin samassa koulussa ja tiesi että ne on aina lähellä. Vasta kun sain kuulla pois muutoista, tajusin mitä olin menettämässä. Jos sillonkaan vielä. Ajattelin nimittäin, että "no, ainahan voi mennä kyläilemään".  Ei se ihan niin mennyt. No en halua synkistellä enempää, tuli jotenkin nimittäin niin surullinen olo :(
Ootteko muuten huomannut miten lumi saa päivän näyttämään valosammalta? Ja on paljon hauskempi kuvailla kaikkea vielä hyvässä valossa. Mutta asiasta toiseen, vaikka rakastankin tanssia ja käydä pianotunneilla, odotan aina silti torstaita. Torstaisin oon aina väsyneimmilläni ja koulu päivä on koko viikon kamalin. Tänä torstaina näin ei ollut. Nimittäin kun tulin koulusta kotiin, päätin panostaa välipalan ulkonäköön, ja en tiedä kuvittelenko vai mitä, mutta kauniin näköinen ruoka maistuukin paljon paremmalta! Tai sit ihan oikeasti VAIN kuvittelen..  Ja illallakin käytiin Kukan ja Paavon kanssa lenkillä tuolla hyytävässä (lue virkistävässä) ulkoilmassa.
Rakastan kuvailla kaunista ja huurteista luontoa. Monet jaksaa valittaa kylmyydestä (okei, syyllistyn siihen itsekkin) mutta oon oottanut niin paljon näitä kelejä! Tai oikeestaan pakkaset sais vähän laskea niin pääsis talviurheilemaan! Haluaisin päästä kunnolla hiihtämään ja opetella tänä talvena ainakin jonkun yksinkertasen piruetin jäillä. Rinteeseenkin pääsyä odotan innolla!
Onko teistä joku innostunut talviurheilusta vai pysyttelettekö mielummin sisällä?