TAMMIKUU, PITKÄ JA TIPATON.

En oikein tiedä mitä lähtisin avaamaan mistäkin elämäni osiosta vai puhuisinko vaan kulhollisesta pätkiksiä (nimim. uudelleen rakastunut noihin!) . On ollut aivan ihanaa olla poissa koulusta kaksi viikkoa, ja tuntuu kauheen vaikeelta ajatukselta palata sinne takaisin. Kun tää postaus tulee, oon luultavasti puolessa välissä vikaa työpäivääni ja nää kaks viikkoa on sotkeneet avartaneet mun näkökulmaa asiohin ja työelämään. Tammikuun kouluviikot suorastaan mateli, mutta tää tet-jakso on mennyt ohi ihan hujauksessa! Näitä voisi mun mielestä lisätä tonne oppisuunnitelmaan enemmänkin! Toisaalta haluaisin avata enemmänkin mun pääni sisältöä tänne ja jakaa ajatuksiani, mutta välillä muhun iskee kauhea paniikki tän blogin/youtuben suhteen. Kauhea paniikki siitä, mitä kaikkea mä olenkaan tänne jakanut. En koskaa liiemmin ajattele varsinkaan tekstiä,jota mä tänne kirjoitan. En koskaan ajattele, että "Noniin, nyt on sitten valitukset elämän kurjuudesta jaettu kokomaailmalle". Ehkä pitäisi harkita vähän enemmän, mutta toisaalta tekstin monimuotoisuus, aiheet& vapaus luultavasti vain kärsisi. Toissaviikonloppuna asettauduin pitkästä aikaa tv:n ääreen, ja satuin törmäämään Gleen vanhoihin jaksoihin. Muistan, kun Glee oli mulle se must see it- ohjelma, ja yks mun lempparisarjoista. En tiiä oonko mä ainut, jolle noita vanhoja jaksoja katsoessa tulee aina haikea olo, kun näkee miten onnellisia "Rachel ja Finn" oli yhdessä. Ei se tv-sarja suhde, vaan se, että se oli oikeesti aitoa. Taidan olla aika hukassa. Kaikessa.