P E R U S K O U L U N P Ä Ä T T Ä R I T

3 helvetin sairaan upeeta vuotta takana, joidenkin kanssa yhdeksänkin vuotta, toisten kanssa jopa 11-vuotta. Mulla on takana 9-vuotta B-luokalla, enkkuluokalla. Koskaan ei oo tullut tällästä break-uppia. Saman porukan kanssa ollaan kuljettu 5-vuotiaasta lähtien, matkan varrella "kyytiin" on tullut lisää porukkaa, ja muutamia ihmisiä on joukosta lähtenytkin. Ollaan siirrytty eskarista ala-kouluun, ja sieltä kaikki samalle yläasteelle. Itseasiassa melkein kaikki mun ala-asteiden rinnakkaisluokiltakin siirtyi samalle yläasteelle. Nyt sitten kaikki jo erotaankin.

9lk on ollut upeeta, ja välillä toivotantakin aikaa. Maininnan arvoisia juttuja on ehdottomasti olleet musikaali, oman luokan päivä, ysientanssit, ja ihan vaan yksittäiset tunnitkin kun ollaan tehty kaikkea hauskaa, ja läppä on lentänyt. Meidän luokka hajoaa aika tasaisesti. Osa amiskan eri aloille, toiset ripoteltuna eri lukioihin. 

Olin aika varma, että tänä vuonna säästyisin kyyneleiltä laulettuani ysieniltamissa jäähyväislaulun oikeestaan ilman minkäänlaista haikeutta. Sieltä se sitten kuitenkin lauantaina iski, kun sain todistukseen käteen ja kaikki oli ohi. Onneks ystävyys  kuitenkin säilyy "yli koulurajojen", mutta sellasia puolituttuja tyyppejä ei välttämättä tule näkemään enää koskaan.
Toisaalta kuitenkin ihan hiton upeeta lähtee nyt lukioon. Ja samalla kammottavaa. Jotenkin mun päässä vilisee kaikkia elämänoppeja ja lausahduksia eri tahoilta, joita tässä vuosien varrella oon kuullut. Vastuu on tästä lähtien itsellä, eikä kukaan vahdi ärsyyntymiseen asti. Oudoin muutos on varmaankin se, että me ei opiskellakkaan enää englanniksi, ja veikkaan desibelitason laskevan puolella. Oli täysin tietoinen valinta olla menemättä IB-lukioon, mutta silti se tuli jotenkin shokkina, kun tajusin kaksikielisyyden loppuvan (ainakin toistaiseksi) tähän.
KIITOS KAIKESTA.